Peto

Hän käännähti kauhuissaan ympäri kuullessaan tuttujen kynsien vuolevan paksuja lastuja puisesta ovesta. Se halkeili ja naksahteli pahaenteisesti ja hän kuuli kuinka olento sen takana murahteli vihaisesti. Puinen portti ei kestäisi enää kauaa, ainut muuri hänen ja punaraitaisen hahmon välissä. Kynsintä keskeytyi hetkeksi ja jokin tömähti voimalla ovea vasten. Ovi notkahti roimasti sisäänpäin ja harmaa pölypilvi nousi vanhoista ja natisevista saranoista, leijaillen rikkinäisestä katosta suuntautuvassa, kapeassa valokeilassa. Toinen rysähdys. Narisevan mouruamisen saattelemana raapiminen jatkui entistäkin voimakkaampana.
Hän perääntyi pelokkaana nurkkaan vanhan ja korean tuolin vierelle, jolta tosin uupui yksi jalka. Hän nojautui kuin vaistomaisesti kädellään tuolin varaan, joka antoi saman tien periksi, rojahtaen kovaäänisesti kasaan. Pyöreitä tuolinjalkoja kieri ympäri pientä mökkiä. Kauhuissaan hän katsoi kuinka yksi suuntasi suoraan ovea kohti, kilahtaen heleästi sitä vasten.
Kummastunut äännähdys kuului oven takaa. Kynnet iskeytyivät entistäkin lujemmalla otteella ovea vasten, repien ja raadellen sitä kuin tulevaa uhriaan konsanaan. Matala mouruaminen oli kääntynyt valittavaksi rääkymiseksi, ovi oheni lastu kerrallaan ja lopulta terävä kynsi löysi tiensä läpi. Hän avuttomana pidätti henkeään, kun keltaisena kiiluva viirusilmä tutkaili mökkiä pienestä reiästä. Kapea pupilli kohdistui hänen omiin, pelosta pyöreisiin silmiin. Raivokkaalla vimmalla tuo olento jatkoi, riipien ja purren itselleen tietä sisälle. Pyöreä kuono mahtui jo miltei läpi. Hän sulki silmänsä hetkeksi, rukoillen apua miltä tahansa korkeammalta taholta, joka saattaisi hänen ahdinkonsa huomioida.
Juovikas pää, johon oli upotettu kaksi kultaista jalokiveä ja suuret kolmiokorvat, kurkisteli nyt kaikessa komeudessaan pienen mökin sisätiloja.
Korvat särkevä rääkäisy halkoi paksua ilmaa olennon paljastaessa terävän hammasrivistönsä. Hän painoi kämmenensä päänsä sivuille suojellakseen omia kuuloelimiään. Peli oli menetetty. Hän hivuttautui hiljaa lähemmäs pientä pirttipöytää, jolla lepäsi yhä höyryävä ateria kanaa ja riisiä. Hän otti lautasen varovaisesti tärisevään käteensä, tuntiessaan kuinka nuo keltaiset viirusilmät porautuivat hänen selkäänsä ja saivat kylmät väreet juoksemaan sitä pitkin. Pitkä murina kehotti häntä kiirehtimään.
Hän asetti lautasen keltaisen silmäparin eteen, punainen suu ja kellertävät hampaat ahmivat hetkessä sen tyhjäksi. Ruusuinen kieli lipoi ahnaasti kaiken, jättäen jälkeensä vain kiiltävän pinnan. Juovikas pää katosi matalan kurinan saattelemana ja hän uskaltautui poimimaan astian lattialta. Hän asetti sen tiskipöydälle murahdellen itsekseen: ”Mitä helvettiä naiset oikein näkevät kissoissa…”
Mies kyyristyi toisen polvensa varaan puiselle lattialle, tarkistaakseen ovelle tapahtuneet vahingot. ”Saatanan tautinen kolli.” hän jupisi ja kurotti kättään reiästä poimiakseen yhden puisen lastun maasta. Kuin oranssi salama käpälä vilahti miehen ranteen yllä ja teräksisen vahvat kynnet sivalsivat neljä syvää viiltoa, paljastaen ihon alle kätkeytyvän, väriltään punaisen rakenteen. Mies ulvahti vetäisten kätensä takaisin turvaan mökin sisäpuolelle, pidellen veristä rannettaan toisen kämmenensä suojissa.
”Hullu katti!”
Samalla hetkellä ovi läjähti voimalla auki. Mustalla kynällä rajatut silmät tuijottivat vihaisina lattialla kiroavaa miestä. Oranssi hahmo kiersi notkean ruumiinsa korkokengällä seisovan säären ympärille ja kurisi tyytyväisenä, iskien keltaista silmäänsä ilkikurisesti.